Ei kaikki kultaa, mikä kiiltää

Ilokseni luin tänään Ylen uutisvirrasta, että Suomi on nyt jättänyt taantuman taakseen (Yle, 13.12.2016). Uutisessa Suomen Pankki kuitenkin linjaa, että talouskasvun suurimpia jarruja ovat pitkäaikaistyöttömien suuri määrä ja syrjäytyvät nuoret aikuiset. Yksityinen kulutus aka ostovoima ja investoinnit pitävät talouskasvua yllä, mutta Suomen rakenteelliset ongelmat ja väestön ikääntyminen hidastavat sen silti muuhun euroalueeseen verraten olemattomiin. Julkisen talouden kestävyys pitkällä aikavälillä on yhä ratkaisematta.

Nykyinen hallitus ja kuntien valtuustot ovat etsineet ratkaisua julkisen talouden kestävyyteen. Harmillisesti tehdyt ratkaisut ovat monesti lyhytjänteisiä, vaikutusten arviointi riittää vain kunkin vaalikauden loppuun, jos edes sinne saakka. Lisäksi nuo ratkaisut ovat monesti kuin olisi terveyskeskuslääkärin juttusilla käynyt, oiretta hoidetaan, mutta syytä ei selvitetä tai edes yritetä korjata.

Ei niin kauan aikaa sitten katselin täällä Järvenpäässä ihastuneena ympärilleni. Meillähän elvytetään (ja vielä velaksi, olipa se sitten hyvä tai huono juttu)! Missä tahansa kulkikin, minne tahansa katsoikin, oli ympärillä rakennustyömaata. Perinteistä elvytystä parhaimmillaan, tarjotaan työtä ja sitä kautta hyvinvointia rakentamalla heikossa suhdanteessa.

Viimeistään eilinen kaupunginvaltuusto kuitenkin havahdutti miettimään asioita hieman toisesta näkökulmasta. Itselleni tuli valtuuston kokousta seuratessa ensimmäisenä mieleen tarina Hölmöläisten peitosta, jos kohta järvenpääläinen hölmöläisten peitto lyhenee jokaisella jatkamisyrityksellä. Järvenpää-ryhmässä Facebookissa joku toinen puolestaan kommentoi Yksin kotona 2-leffan sanoin: "Minkälaisia idiootteja täällä oikein on töissä? - Maailman parhaat."

Kaupungin budjetti ensi vuodelle vahvistettiin eilen. Subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta täällä ei tarvitse unelmoidakaan, eikä se minään yllätyksenä tullut. Yllätyksenä sen sijaan tuli HSL-lipun kallistuminen asukkaille seitsemällä kymmenellä eurolla kuukaudessa. Kaupunki luopuu HSL-subventaatiosta perusteenaan, että käyttäjiä on ollut vain 450 ja syntyvät säästöt vuodessa ovat 240 000 €. Säästöjen laskelmia tivattaessa jälkikäteen kävi kuitenkin ilmi, että laskelmissa oli iloisesti unohdettu palkansaajan mahdollisuus vähentää työmatkakulunsa julkisen liikenteen hinnan mukaan, ja näinpä taas saavutetut säästöt todennäköisesti osoittautuvatkin verotulojen menetyksiksi niissä määrin, että säästöt ja paljon muutakin tulee siinä syödyksi. Lisäksi tietysti yksityisautoilu kokee todennäköisesti nopean kasvun, koska julkisilla Helsinkiin töihin menevä maksaa jatkossa työmatkoistaan 300 €/kk. Autoilu on halvempaa.

Samalla päätöksellä on myös unohdettu mahdolliset vaikutukset toimeentulotuki-menoihin, sillä vaikka raha jatkossa tulee tuen saajalle Kelasta, on sen maksaja edelleen kaupunki. Unohdettu on myös työttömien työllistymisen mahdollisuudet ja halukkuudet, pienipalkkaisesta työstä ei jää käteen työmatkakulujen kasvun jälkeen käytännössä mitään. Sen sijaan, että purettaisiin mahdollisia työllistymisen esteitä, niitä nyt rakennettiin lisää.

"Maailman parhaat idiootit" täällä päättämässä arjen asioista siis. Kuntavaalit tulevat huhtikuussa, äänestämällä voi vaikuttaa. Ja sitä paitsi. Vielä on aikaa lähteä ehdolle.

Sukupuolten välinen tasa-arvo perusopetuksessa

Kun opetushallitus jokin tovi sitten julkaisi oppaansa sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi perusopetuksessa, kohisi uutisotsikot sitä, kuinka jatkossa tyttöjä ja poikia ei enää saa kutsua tytöiksi ja pojiksi. Huolimatta siitä, että kahdeksankymmensivuisessa oppaassa ei ollut ensinkään kyse tästä, vaan oppilaiden yksilöllisten erojen huomioimisesta sukupuolistereotypioiden sijaan, näyttää nyt pahasti siltä, että ainut käytäntöön todella siirtynyt asia on lehtien suuret otsikot ja sosiaalisen median kuohunta.

Opetushallituksen opas sen enempää kuin lakiin kirjattu velvoite laatia jokaiselle oppilaitokselle oma tasa-arvosuunnitelma 1.1.2017 mennessä ei ole aiheuttanut korjausliikettä mitä suurimmissa määrin epätasa-arvoiselle perusopetukselle.

Toistuvasti useamman lapsen vanhempi törmää tilanteisiin, jossa lapset yleistetään vain oman sukupuolensa edustajiksi, Wilmat ja Helmet paukkuvat viestejä siitä, kuinka pojat nyt taas ovat olleet poikia, ja kuinka tytöillä on omat supinapiirinsä. Hartaalla kyselyllä saattaa ehkä saada selville sen, oliko oma mussukka tällä kertaa mukana sukupuolensa tyypillisessä toiminnassa.

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tulisi vahvistaa lasten mielissä käsitystä siitä, että tapoja edustaa omaa sukupuoltaan on yhtä monta kuin on oman sukupuolen edustajiakin. Silti päiväkodeissa vuodesta toiseen vietetään Tyttöjen päivää kauneus- ja hemmotteluteemalla ja eräässä koulussa vastikään ohjattiin tytöt tutustumaan kosmetologi-koulutukseen ja lakkauttamaan kyntensä poikien saadessa matematiikan opetusta.

Upean uuden perusopetussuunnitelman ja suurten tasa-arvopuheiden jälkeen on surkuhupaisaa todeta jälleen kerran, että siitä puhe, mistä puute. Vanhat asenteet istuvat tiukassa ja yksilöllisyyden huomioiminen ohi oppilaan sukupuolen on vielä lapsenkengissä.

Aidosti tasa-arvoisessa perusopetuksessa jokaista tuetaan yksilöllisten kiinnostuksen kohteiden, heikkouksien ja vahvuuksien pohjalta ohi ulkoisesti esitetyn sukupuolen. Sekä tasa-arvosuunnitelma että uusi perusopetussuunnitelma vaatii tarkoitetulla tavalla toteutuakseen lisää resursseja niin ryhmäkokojen pienentämiseen kuin henkilökunnan lisäkoulutukseen. Tällä hetkellä kumpikin suunnitelma on jäämässä vain kauniiksi sanoiksi paperille.

Panostetaan peruskouluun ja tasa-arvoiseen perusopetukseen, siirrytään vihdoin 2010-luvulle.

Kenen joukoissa seisot?

Puoluevalinta oli mulle kova pala. Suuren puolueen valinta on yleisesti hyväksyttyä, mutta jostain syystä mikään niistä ei tuntunut oikealta. Ehdin nähdä liian monta takinkääntöä, enkä edes seurannut politiikkaa mitenkään aktiivisesti.

Lopulta kohtalo tai mikä lie ohjasi liittymään Vasemmistoliittoon. Pelkkä ajatuskin liittymisestä tuntui aluksi naurettavalta, enhän mitenkään voisi sopia sellaiseen puolueeseen, mitä ihmisetkin sanoisivat ja kuinka paljon saisin tästä tempusta kiviä niskaani, kun se tulisi ilmi.

Suurin este minun ja Vasemmistoliiton välillä oli kristinusko. Mielikuvissani tämä puolue oli läpeensä ateistinen, kaikki uskonnot kieltävä ja siten minulle täysin sopimaton paikka. Pohdin pitkään sitä, miten kristitty voisi koskaan sopia puolueeseen.

Tänään on ensimmäinen adventtisunnuntai. Ja pitkän pohdinnan jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että huolimatta Vasemmiston ateistisuudesta nimenomaa kristitty ei todella voi sopia minnekään muualle.

Mikään muu puolue ei nimittäin näin vahvasti puolusta heikkoja ja sorrettuja, tarjoa sellaista lähimmäisen rakkautta. Tosin puolueesta puhuttaessa lienee viisaampaa olisi lähimmäisen rakkauden sijaan puhua solidaarisuudesta.

Kun pappi saarnassaan kehoitti seurakuntaa toimimaan oikeudenmukaisemman maailman puolesta, oli valinta vihdoin selvä, sinne katosivat viimeisetkin rippeet epäilyksistäni puolueen suhteen. Missään muussa puolueessa en voisi oikeudenmukaisuutta samoin ajaa.

Suomi on jännä maa. Kristityt on täällä viime aikoina ajettu kivenkoloihin piiloon. Vasemmistolaisuus on kirosana. Rikkaat rikastuu, köyhät köyhtyy ja luonto nähdään pelkkinä euromerkkeinä. Johtavien poliitikkojen puheisiin ei käy luottaminen, takit kääntyy, leipäjonot pitenee ja tulevaisuus murenee käsiin.

En ehkä omilla valinnoillani yksin voi vaikuttaa kovinkaan moneen asiaan, vähemmistössä on aina kivisateen alla. Joukossa kuitenkin on voimaa ja mitä useampi uskaltaa julkisesti kertoa kannattavansa oikeudenmukaista maailmaa, jossa heikommista pidetään huolta, sitä lähemmäksi voittoa päästään. Tämän maailman asiat on kuitenkin ihmisen vastuulle jätetty huolehdittavaksi viisaasti ja taiten.

Hyväksyttänee - Hyväksytty

Järvenpään Vasemmiston vuosikokous on nyt takana ja johtokunta seuraavalle kalenterivuodelle valittu. Tällaiselle keltanokalle johtokuntatyöskentely on ollut vähintäänkin avartava kokemus, ja vaikka paikka johtokunnassa on mun nyt jo kolmatta kertaa putkeen, uskon uutta opittavaa tulevan edelleen jatkuvalla syötöllä.

Seuraavan johtokunnan lisäksi kokouksessa esitettiin Järvenpään ehdokkaat Vasemmistoliiton Uudenmaanpiirin piirihallitukseen. Mielenhäiriöksi sitä taisi epäillä useampikin, kun ilmoitin oman kiinnostukseni sellaiseenkin hommaan.

Miksi mä haluan olla johtokunnassa, piirihallituksessa, miksi tavoittelen paikkaa kaupunginvaltuustosta? Kai sitä ihminen elämässään helpommallakin pääsisi kuin pistämällä nenänsä joka soppaan...

Järvenpään Vasemmiston Pokemon-tapahtuma, mikälie mielenhäriö.
Kuvaaja: Karita Brun

Joskus pakollisia kansantaloustieteen opintoja kasaan raapiessa satuin lupaamaan itselleni, että teen kaikkeni, ettei seuraavien sukupolvien tarvitse rämpiä lama-ajan ongelmien kanssa samoin kuin meidän 90-luvun lasten. Myöhässähän toki olen, pahasti, sillä syvemmässä kuopassa nyt ollaan kuin mitä silloin, mutta nyt on mun mahdollisuus tehdä asioille jotain. Jokainen vaikuttamisen väylä on erilainen, johtokuntatyöskentely monesti lähinnä toritelttailua, piirihallitus antaa paikallistoiminnalle puitteita ja toisaalta käsittelee kuntarajat ylittäviä asioita (vaikkapa sairaanhoitopiiri ennen kuin sote-soppa maakuntahallintoineen tulee ja sotkee senkin) ja valtuustosta puolestaan edes teoriassa voisi vaikuttaa nyt edes vaikka siihen, että koululaisilla olisi edes paperia ja kyniä riittävästi käytössään vielä sittenkin, kun joskus tulevaisuudessa oikeasti saadaan tännekin kouluihin riittävästi digivempaimia. 

Mulla ei ole takanani perinteistä vasemmistolaista kasvatusta (mitä se sitten lieneekin) eikä edes puolueen historia millään tapaa muistissa. Ei löydy kovinkaan kummoisia suhteita ihmisiin valmiina edes, toisin kuin monella ideologiaan kasvaneella. Mutta hei. Mulla on vahva tahto, varmasti tuoreita ajatuksia, kyky tehdä yhteistyötä ja sovitella tarvittaessa välissä ja silleen kliseisesti kova usko omaan tekemiseeni. Kai niillä nyt tällaiselle tyypille piirihallituksessa käyttöä olis.

Seuraava suuri seikkailu

Joitakin vuosia sitten (täsmällisemmin 2007) aloin etsimään omaa paikkaani poliittisella kentällä. Meni kuitenkin monta vuotta ennen kuin sain omaa puoluettani valittua, eikä valinta todellakaan ollut helppo.

Ehdottomasti Ehkä on blogi wannabee-poliitikon seikkailusta seurassa, jossa selkokielisiä vastauksia ei tipu ja matka kohti kuntavaaleja 2017. Eikä sitä ikinä tiedä, vaikka opiskeluvuosina vitsinä heittämäni tulevaisuuden tavoite valtion budjetin säätämisestä vielä jonakin päivänä olisikin totta.

Kuva: Karita Brun

Vasemmistoliitto ja kuntavaalit 2017. Täältä tullaan.