Synnytystalkoista ruuhkavuosiin

Demareiden Antti Rinne jokin tovi sitten kertoi haluavansa kaikki mukaan synnytystalkoisiin. Alati laskeva syntyvyys, väestörakenteen vinoutuminen ja heikkenevä huoltosuhde on toki pätevä perustelu moiselle heitolle, mutta eipä tästä laskevasta syntyvyydestä juuri synnytysikäisiä naisia käy syyttäminen.

90-luvun lama kasvatti syntyvyyttä, tyypillinen työsuhde ennen lamaa todellakin oli tyypillinen, vakituinen ja kokoaikainen. Perhevapaat toivat suojaa irtisanomisilta, joten lastenteko lamavuosina oli jopa järkevää. 

Viimeisten vuosien työsuhteissa nimenomaa nuorilla (synnytysikäisillä) naisilla tyypillinen työsuhde on ollut epätyypillinen. Erilaista sälää ja silppua, lyhyttä pätkää tai jos oikein tuuri käy peräti äitiysloman sijaisuus. Määräaikaisuutta määräaikaisuuden päälle. Pätkiensä välissä lapsia tehneen on vaikeaa ellei jopa mahdotonta palata takaisin työelämään tehtäviin, joissa ennen perheellistymistään oli, luvassa on aina pidempää koeaikaa, lyhyempää pätkää ja vajaampia tunteja, vähemmän haasteellisia tehtäviä. Opiskeluaikana lasten hankkimista ei tueta, vaikka opinnot monella tavalla joustavat pikkulapsiaikana paljon työtä paremmin (toki alasta riippuen). Ja ne vakituista työsuhdetta ennen perheellistymistään odottaneet hankkiutuvat raskaaksi heti koeaikansa vihdoin päätytyttyä biologisen kellon tikittäessä koko ajan samalla vieden työnantajien viimeisiäkin haluja tarjota tällaista työtä synnytysikäiselle naiselle.

Perheille suunnattuja tukia ja palveluja on kaiken aikaa heikennetty alkaen nyt vaikka nettiin siirretystä synnytysvalmennuksesta. Synnytyssairaaloiden verkkoa on harvennettu ja sairaalat ovat ruuhkaisia ja kiireisiä. Päivähoidosta on leikattu. Neuvola-aikoja on vähennetty ja lyhennetty, käsiteltävää sisältöä sen sijaan kasvatettu. Koulujen kodin ja koulun yhteistyö tarkoittaa nykyään sitä, että vanhemmat osallistuvat koulun toimintaan aina vain enemmän ja enemmän ja ottavat jopa vastuun lapsen opettamisesta sen lisäksi että käyvät keskusteluja siitä saako lapsi juoda koulun ruokalassa vettä maidon sijaan.

Kun tähän vielä lisätään nykyinen yksilökeskeinen yhteiskunta, jossa jokainen todella vastaa omista ja vain omista tekemisistään ja jossa lapset ovat lähes kirosanaan verrattavissa muiden silmissä, ei ole mitenkään ihme, että halukkuudet synnytystalkoisiin osallistumisesta hipoo nollaa.

Ruuhkavuodet. Sana, jonka merkitys on todella auennut minulle parin viimeisen vuoden aikana. Jos silloin kultaisella 90-luvulla vielä lasten odotettiin kantavan itse vastuuta mm. leirikoulun varainhankinnasta, hammaslääkäreistään, koulunkäynnistään, harrastuksistaan ja monesta monesta muusta lasten elämään kuuluvasta asiasta, on nuo nyt kokonaan vanhempien vastuulla. Ei siksi, etteikö vanhemmat edelleen yrittäisi vastuuttaa lapsiaan vaan siksi, että ympäröivä yhteiskunta ei hyväksy sitä, että lapsi itse ottaa ja kantaa vastuun (edes näennäisesti) omista asioistaan. Ihan totta, ekaluokkalainen on kykenevä päättämään, juoko koulussa maitoa vai vettä. Kolmasluokkalainen osaa varmasti mennä hammaslääkäriin ihan itse (kunhan matka on sopiva ja aika varattu). Yläkoululainen voi varmasti päättää itse, esiintyykö koulun kuorossa vaiko ei.

Onko kenelläkään käynyt mielessä kaikkien perhepalveluiden uudistamisen keskellä, että mitä enemmän vanhemmilta vaaditaan osallistumista olemalla fyysisesti läsnä koulussa, hakemalla lapsia aina aiemmin päivähoidosta, käymällä hammaslääkäreissä, neuvoloissa, terapioissa ja mitä näitä nyt on vain virka-aikaan tarjolla, sitä vähemmän työnantajia huvittaa palkata perheellisiä tai kohta perheellistyviä tyypillisiin työsuhteisiin (perheellisethän ovat kuitenkin aina pois ja työt jäävät toisten harteille). Ja mitä vähemmän työnantajia huvittaa perheellisiä tai perheellistyviä palkata, sitä vähemmän ihmisiä huvittaa hankkia lapsia. Koska jollain täytyy hei elääkin.

Kokonaisuus on tässä kuviossa enemmän kuin osiensa summa. Seitsemän lapsen äitinä voin ensinnäkin Rinteelle kertoa oman osani tehneeni näiden talkoiden eteen jo aikaa sitten ja toisaalta todeta, että synnytyshalujahan tässä maassa olisi, harva saa lapsia niin monta kuin haluaisi. Täällä ei ole olosuhteet kohdillaan, jotta ihmiset voisivat haluamansa määrän lapsia hankkia. Korjatkaa olosuhteet niin loppuu tarve talkoille.

Kun työkkäri työttömän kurssille lähetti

Muutaman viimeisen vuoden kohdalla on allekirjoittaneella CV:nsä työhistoriassa ammottava aukko. En tokikaan ole vain ihanasti velttoillut kotona (Kiitos Juhana Vartiaiselle tästä, en ikinä tule unohtamaan tätä ihastuttavaa ilmaisua, linkistä yhteen uutiseen, jossa tämä letkautus on tuotu esiin: Uusi Suomi 10.5.1012 ), vaan paitsi hoitanut ja kasvattanut perhettäni myös ylläpitänyt ja kehittänyt ammattitaitoani alani kehitystä seuraamalla sekä järjestötoiminnassa (eli suomeksi vanhempaintoiminnassa ja politiikan paikallisosastossa) aktiivisesti puuhaamalla.

Niinhän siinä sitten kävi, että "työkkärin täti" puolen vuoden tauon jälkeen muisti minunkin olevan olemassa, soitti ja komensi työnhakuvalmennukseen. Kun ei pätevää estettäkään osallistumiselle ollut (subjektiivisen päivähoidon rajausta ja sen tuomia lastenhoidollisia ongelmia kun ei TE-toimisto esteeksi kelpuuta), löysin itseni kurssilta istumassa. Mitä jäi viikosta työnhakukurssilla kouraan? CV, hakemus, haastattelu, työnhakukanavat? Juu ei. Ei mitään uutta auringon alla, omat asiakirjani olivat loistavasti kunnossa jo ennen kurssia, tietotekniset taitoni eivät kurssilla kasvaneet ja vetäjän kanssa sitä sitten yhdessä ihmeteltiin, mitä on liikkunut päässä ja kenellä.

Sen sijaan käteen jäi jokin käsitys siitä, kuinka valtion taholta työttömyyttä hoidetaan ja keitä (me) työttömät olemme. Olemmeko tosiaan yksi homogeeninen porukka, kätevästi yleistyksen "työttömät" alle niputettavissa? Tarvitsevatko kaikki työttömät tismalleen samanlaista opastusta, ohjeistusta ja kurssitusta? Samat kepit ja porkkanat kaikille, kyllä vaan sillä loppuu työttömän laiskottelu ja alkaa vastuunotto omasta elämästä?

Paikallisessa FB-ryhmässä joku taas tiesi kertoa, että kyllä on kaikki työttömät laiskoja vetelyksiä, kun kaupungissa on yksityissektorilla avoinna työpaikka, johon ei tullut ensimmäistäkään hakemusta. Että menee kyllä työttömillä liian hyvin, kun ei viitsitä töihin mennä. Sitten kävi ilmi, että avoin työpaikka oli vakituisella sopimuksella 15 h/vko. Juuri sen verran vähän, että lomat ja työterveyshuolto jäävät vain kaukaiseksi haaveeksi, mutta kuitenkin niin paljon, että työn vastaanottamisen jälkeen tulot itseasiassa laskisivat jopa työmarkkinatuella olevalla. Pääasiahan se tietysti, ettei kukaan makaa muiden rahoilla kotona sohvalla räkimässä kattoon, vaan jokainen voi nääntyä nälkään omilla rahoillaan.

Keitä me työttömät oikein olemme? Me olemme:

1) nuoria ja vastavalmistuneita, ilman työkokemusta ensimmäistä työpaikkaa etsimässä

2) pätkätöiden välissä olevia "ammattilaisia", joilla työnhakeminen on rutiinia, mutta jokapäiväinen leipä lyhyiden pätkien ja työttömyysturvan omavastuuaikojen takia vaakalaudalla

3) pitkän työuran tehneitä vankkoja ammattilaisia, joille YT-neuvottelut toi kengän kuvan takamukseen

4) pian eläkkeelle jääviä, jotka nuoremmat ovat syrjäyttäneet

5) äidinkielenään muuta kuin suomea puhuvia, joille kielitaidon kehittyminen olisi avain itsensä elättämiseen

Kun "työkkärin täti" sitten pistää kaikki samassa nipussa työnhakua opettelemaan, käy lähinnä kurssin vetäjää sääliksi. Ja kun kaupungin työllisyysyksikön "täti" sitten eksyy paikalle kertomaan, kuinka nyt on tulossa upea rekrytointitapahtuma, josta kaikille kyllä löytyy jotain, jos ei työtä niin ainakin vinkkiä tai vähintäänkin svengaavaa purtavaa, jää siinä hieman suu auki ihmettelemään tahtomattaankin.

Niin että oh dear, päättäjät, virkamiehet ja muut asian kanssa alati painivat. Oletteko te koskaan kuulleet segmentoinnista? Vai onko se vain yksityissektorin "markkinointitemppu", jolla löytyy maksavat asiakkaat? Tällaisenaan työttömyydenhoito on kuitenkin iso vitsi ja verorahojen tuhlausta.

ps. Jos olit työnantaja, joka googlaamalla tänne löysi, heitä vaikka sähköposti. Voisin olla vaikka hallinnon assari, kirjanpitäjä, laskuttaja, reskontranhoitaja tai vaikka järjestösektorilla tekemässä joko jotain edellä mainittua tai vaikka toiminnan koordinointia, organisointia ja some-juttuja. CV:n saa pyytämällä, sellaisen perinteisen mustavalkoisen taikka vaikka tosi söpön Canvalla tehdyn osaamispohjaisen hirvityksen, jollainen nykyään on kaikilla, mullakin.

Hyvää energiaa yhteisellä matkalla sujuvampaan arkeen

Sillä tavalla. Nopeasti kuvittelisi kyseessä olevan jälleen yksi vaalimainos, mutta ei hätää. Tämä ei ole vaalimainos. Tämä on pohdintaa siitä, mitä kolmen entisen valtion omistaman toiminnon yksityistäminen on tehnyt ja kysymys siitä, kenen tämä sekoilu kuuluu maksaa. Luojan lykky, että Alko on sentään edelleen ihan vain Alko. Olisi otsikko muuten venynyt vallan ylipitkäksi.

Caruna - Hyvää energiaa.

Sillä tavalla. Veikkaan aika harvan saaneen Carunasta kovin hyvää energiaa, jos siis sähkö lasketaan pelistä ulos. Valtion luovuttua sähköverkon omistuksesta taisi energian siirtohinnat kivuta pilviin. Carunassa vedotaan tuleviin investointitarpeisiin ja niihin varautumiseen, eduskunta nostaa sallitun voiton määrää ja kas, kuinka taas nousee siirtohinta. Yksityinen sähköverkko, jos sitä haluaa muut käyttää, se maksaa. Vaalienkin aikaan kovasti hoetun lausahduksen voisi toistaa tässä. Osakeyhtiön tarkoitus on tuottaa omistajilleen voittoa. Sopiiko valtion toiminnalle välttämätön infra voitontavoittelulle? Mitä tapahtui lupauksille siitä, että siirtohinnat eivät nouse? Ja kuka kumma kuvitteli yksityisen sektorin hoitavan infran halvemmalla, kun yksityinen sektori aina (tai ainakin lähes aina) sijoittaa rahansa kullan kiilto silmissä. Hyvää energiaa, ehdottomasti, kannattavaa omistajataholle. Loistavasti valittu slogan.

VR - Yhteisellä matkalla

Jos tässä jotain positiivista viime aikojen uudistuksista on keksittävä, niin se, että ehdottomasti matkustajien yhteenkuuluvuuden tunne ja yhteisöllisyys on lisääntynyt. Ei kuitenkaan VR:n eduksi. On nimittäin niin, että päästäkseen VR:n kanssa yhteiselle matkalle tarvitaan ensin junalippu. Ja siitä onkin kesän myötä VR tehnyt kivan hippa-piilosleikin asiakkaidensa ajankuluksi. Suomalainen, joka mielellään asemalla seisoisi junaansa odottamassa kaukana muista avustaakin nyt muita matkustajia lippuautomaatin käytössä (tai jopa ostaa kortillansa ventovieraalle matkustajalle lipun, ja saa siitä vastineeksi käteistä, koska raha ei enää ole pätevä maksuväline). Suomalainen etsii nyt yhdessä toisten matkustajien kanssa lähintä R-kioskia, ja harvinaisten aseman lipunmyyntien yhteydessä käy yhdessä toisten matkustajien kanssa keskustelua siitä, miten niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin junalipun ostamisesta on voitu tehdä näin vaikeaa.

VR:n asiakaspalvelija kasvotusten naama peruslukemilla ehdotti minulle mm. että lapseni (joilla ei siis ole pankkikortteja) ostaisivat lippunsa älypuhelimillaan. Iltalehteenhän minä perheineni juuri halusinkin varoittavaksi esimerkiksi siitä, kuinka oma luottokortti on järkevää asettaa lasten puhelimiin maksuvälineeksi, eikö. Tarjottu on myös vaihtoehtoa ostaa liput verkkokaupasta ja noutaa ne sitten asemalta. Hmm. jos ostan liput lapsille verkkokaupasta ja noudan ne asemalta, enkö saman tien voisi ostaa lippuja suoraan asemalta?

Jos sitten käy niin, että junalipun jollain konstilla onnistuu hankkimaan (ja kannattaa saman tien ostaa myös paluulippu, koska määräasemalla ei välttämättä olekaan minkäänasteista lipunmyyntiä, edes automaattia, verkkokauppa saattaa olla huollossa ja mikälie Beta-sovellus todellakin on sellainen, rahat sille kelpaa, mutta lipun se saattaa toimittaa vasta viikonkin päästä. Onneksi HSL-alueella mobiililipun saa helpommin, jotta aina voi maksaa extraa siitä, että käy vaikka Helsingissä kääntymässä varmemman lipunmyynnin perässä...

Lippuongelman ratkettua alkaa sitten se yhteinen matka VR:n kanssa. Konduktöörit välttelee matkustajia nyt pareittain, eikä apua esimerkiksi lastenrattaiden kanssa ole enää luvassa henkilökunnalta, koska todennäköisyys osua samaan junaan ja vaunuun konnareiden kanssa on aika lähellä nollaa. Ennen sentään tiesi, että apua sai tarvittaessa lipunmyyntivaunusta. Puhumattakaan nyt näistä tyypillisistä VR:n ongelmista, Venaa Rauhassa.

On se vaan hyvä, että Järvenpää ei liittynyt HSL:n alueeseen. Meillähän saattaisi olla nyt käytössä esimerkiksi matkakortti, jolla lippunsa voisi maksaa pankkikortiton lapsikin ihan itse. Sehän olisi aivan liian helppoa ja mutkatonta. Mutta onneksi tällä Yhteisellä matkalla voidaan sentään olla matkustajat yhdessä sitä mieltä, että taas kiipeää VR takapuoli edellä puuhun. Ja toivoa kilpailijaa raiteille pikaisesti.

Viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä:

Posti - Sujuvampi arki.

Oottakaa jooko hei pliis hetki, että kerään itseni hekottamasta täältä lattialta.

Onhan se ihan faktaa, että kirjepostin määrä on tässä vuosien mittaan vähentynyt huimasti. Omaan postilaatikkoon tulee enää mainosten lisäksi lähinnä laskuja (koska en ole löytänyt pomminvarmaa tapaa saada sähköpostilaskut säilymään sähköpostissa ja löytymään sieltä maksun hetkellä enkä myöskään halua laskuja suoraan verkkopankkiin, koska käytän laskujen maksamiseen paria omaa ja vielä miehen verkkopankkia sen mukaan, missä on rahaa, riippumatta siitä, kenelle lasku on osoitettu) ja satunnaisia kutsu-, kiitos- ja onnittelukortteja.

Paketit koosta riippumatta on aina noudettava postin toimipisteestä, eikä edes siitä lähimmästä vaan postinumeron osoittamasta. Ja kun joku onneton erehtyy lähettämään paketin lapsen nimellä, tarvitaan lapselta valtakirja siihen, että äiti voi paketin lunastaa. Vuoden vanhalta allekirjoituksen pyytäminen valtakirjaan tuntuu melkoisen koomiselta, mutta hei, tämä on Sääntö-Suomi.

Tiistaisin ei enää postia jaeta, ja eduskunta päättänee pian siitä, että kolmipäiväinen jakelu riittää. Se vähäkin posti, mikä laatikkoon tulee, on monesti naapurin postia, näyttäähän nuo asunnon numerot ihan samalta, sama kai se, lukeeko kuoressa kenen nimi ja kolmonen, vitonen, kutonen, kasi vai yhdeksikkö. Sitä naapureiden postia jakaessa oikeisiin laatikoihin ja täysin väärään taloyhtiöön tulleen postin päälle rustaillessa, että yrittäkäähän uudelleen ja sitä sitten postin laatikkoon tai toimipisteeseen toimitellessa ehtii hyvin kiittelemään onneaan, että ainakaan näitä lähetyksiä ei oltu unohdettu hissiin tai kipattu roskikseen.

Ja onhan se arki sujuvampaa hei, kun posti leikkaa nurmikot ja hoitaa vanhukset. Ja kiskoo postimerkistä hinnan joka itkettää jo tällaista vanhusta, joka kirjeenvaihdon kultavuosina nuoruudessaan sai merkin markalla. Nyt siihen ei enää eurokaan riitä.

Kyllä mä nyt Sotesta tässä sen verran näiden yksityistämisien ja yksityistämisien seurausten jälkeen haluan kysyä, että millähän logiikalla se nyt säästöjä tuo asiakkaillensa. Ei ne sote-lafkatkaan nimittäin hyväntekeväisyyttä aio tehdä, todellakaan. Voittoa vaan ja omistajan taskuun. Ja tuskinpa vaan muuttuu sujuvammaksi sekään, kun ei nämä muutkaan, yksinkertaisemmatkaan perustoiminnot siinä ole onnistuneet.

Tsempin toivottelut täältä Carunalle, VR:lle ja Postille palveluiden saamisessa sloganien lupailemalle tasolle.

Ladon takana on tilaa

Sanon aina, etten ole mistään kotoisin, olen asunut Suomea ristiin rastiin. Voi olla, että aika on kullannut muistoni, mutta olen aika vakuuttunut silti siitä, että joskus ennen maalla oli asiat paremmin. Tehtiin nimittäin juhannusreissu maaseudun halki, ja kyllähän se ajatuksia herätti. Ladon takana todella on tilaa.

Kun 2000-luvun alkupuolella muutimme pieneen maalaiskylään, oli kylässä paitsi aktiivinen seurakunta myös päiväkoti, alakoulu, yläkoulu, neuvola, pubi, apteekki, pankki, pankkiautomaatti, lakimiehen toimisto, kukkakauppa, hieroja eikä terveyskeskuksen päivystykseen (avoinna klo 8-22) ollut matkaa kuin 10 km. Labrat, röntgenit ynnä muut asiaan kuuluvat oleellisuudet löytyivät sieltä. Tarvinneeko tuota nyt sanoakaan, että tilanne ei todellakaan ole näin enää. Kun 2010 muutin kylästä kaupunkiin, oli kylän palveluista lakkautettu neuvola, pubi, yläkoulu, pankkiautomaatti ja pankki, terveyskeskuksen palvelut puolestaan olivat siirtyneet yli 30 km päähän. 

Juhannusreissu osoitti nopeasti, kuinka koko maaseutumme on käynyt läpi saman kohtalon.

Levähdysalueen opasteet Artjärvellä. Ei näy tielle, eikä kyllä edes vierestä katsottuna.

Maantiet olivat pahoin routavaurioista kärsineet, lakkautettuja palveluita silmän kantamattomiin. Hylättyjä taloja, autioituneita pihoja. 

Latokirppis

Siellä täällä satunnaisia yrityksiä selvitä läpi maatalouden mullistuksen, paperitehtaiden alasajojen ja väestön vanhenemisen, kun nuoret eivät enää jääkään maalaiskyliin, vaan lähtevät tulevaisuuden perässä kaupunkeihin.

Puheet koko Suomen asuttuna pitämisestä jättivät minut pohtimaan, miksi tämän kuvitellaan onnistuvan kuntaliitoksin, suurin säästöin ja rajulla kädellä palveluverkostosta karsimalla. Onhan tuo nyt päivän selvää, että jos palvelut ovat tarjolla vain kaupungissa niin kaupunkeihin ihmiset siirtyvät. Jääkö maaseutu vain tehomaataloudelle? Turistikohteeksi? Kerrassaan surullinen tulevaisuuden kuva.

Ladon takana nyt kuitenkin on tilaa. Enkä minäkään ole sitä tilaa valmis perheineni enää täyttämään. Joku unohti maaseudun ihmisten hyvinvoinnin tai edes elämän välttämättömyydet aluepolitiikassaan. Suomi on paljon enemmän kuin Helsinki.

Ei Kätilöopiston sulkeminen yllätys ole

"Mutta missä mä synnytän?" Sitä pohtii lähes jokainen tuleva äiti. Taannoinen päivystysasetus lakkautti lukuisia pieniä synnytysosastoja ympäri maan. Uudeltamaalta lakkautettiin Tammisaaren pieni ja kodinomainen yksikkö, perhekeskeisyydestään tunnettu, jonka moni valitsi pidemmänkin matkan takaa juuri sen valtavirrasta poikkeavien metodien vuoksi. Lakkautuksen alle jäi myös Porvoon yksikkö ja uhka leijuu Lohjan yllä, on jopa käväissyt Hyvinkään päällä.

Tää on Hyvinkäältä

Selasin eilen uutisia tyrmistyneenä. Tuntui melkoiselta vitsiltä, että Kätilöopiston lakkautus on taas otsikoissa. Ymmärrän sisäilmaongelmien vakavuuden ja väistötilojen tarpeellisuuden, toki, mutta voi mikä ajoitus! Ensinnäkin Kätilöopiston tilojen sulkemisesta puhuttiin tosissaan jo vuonna 2014 (linkki Iltalehden uutiseen aiheesta). Toisekseen Naistenklinikan synnytykset olivat valtaosin Kätilöopiston tiloissa remontin aikana ja tuo remontti valmistui helmikuussa (linkki Helsingin Sanomien uutiseen). Kun Facebook täyttyi eilen päivittelystä siitä, miten tällaiset sisäilmaongelmat voivat tulla yllätyksenä, jäin minä lähinnä hämmästelemään ihmisten muistin lyhyyttä ja kykenemättömyyttä yhdistellä asioita toisiinsa. Vaikka tokitoki on mahdollista, että ongelmien laajuus paljastui nyt vasta maaliskuussa tehdyissä tutkimuksissa, kuten eilinen uutisointi kertoo (HS 26.4.17)

Tää Kätilöopistolta

Seurattuani tässä vuositolkulla nimenomaa poliittista tahtotilaa synnytysosastojen osalta, en usko, että äkilliseltä näyttävässä päätöksessä Kätilöopiston lakkauttamisesta on mitään äkillisyyttä ensinkään. Väitän, että nyt julkisuuteen lasketuista sisäilmaongelmista on tehty keppihevonen, jolla yksi Uudenmaan kolmesta suuresta synnytyssairaalasta saadaan ajettua pysyvästi alas. Sitä todella suunniteltiin jo vuonna 2014, mutta suunnitelmat hautautuivat ensinnäkin kovan some-vastustuksen ja toisaalta Naistenklinkan remontin alle sekä päivystysasetusmylläkkään. Valmistelu on varmasti jatkunut siitä huolimatta. Nyt Naistenklinikan tilojen valmistuttua voidaan todeta väistötilojen löytyvän ja suunnitelmaa voidaan lähteä ajamaan täydellä höyryllä. Naistenklinikalle väistössä ei kuitenkaan ole kyse väistöstä. Tästä väistöstä tulee pysyvä.

Hyvinkäältä

Mitäkö siis vastaisin tulevalle uusimaalaiselle äidille, joka pohtii synnytyspaikkaansa? Rehellisesti: turha miettiä. Synnytät siinä sairaalassa, johon satut mahtumaan silloin, kun synnytys lähtee käyntiin tai matkalla, koska et saa sairaalasta lähtölupaa ajoissa synnytysosastojen ruuhkaisuuden vuoksi. Tosiasiassa en sanoisi mitään, tai vertailisin kiltisti vesiammetta puolapuihin, kuten tuollaisessa tilanteessa on tapana tehdä.

Kova fakta on kuitenkin se, että myös Uudellamaalla sairaalan ulkopuolella tapahtuneiden suunnittelemattomien synnytysten määrä on kasvanut (matkasynnytyksistä voi lukea jutun lopussa olevista linkeistä lisää). Suurella täyttöasteella pyöriviä synnytysyksiköitä ei siis mitenkään voida perustella yksinomaa potilasturvallisuudella, vaikka poliittiset päätöksentekijät niin vakuuttavat. Kyse on ennen muuta säästöistä.

Hyvinkäältä

Seitsemän lapsen äitinä, seitsemän erilaista synnytystä takana, en voi kuin ihmetellä sitä, miksi ihmiselämän suurin ihme tahdotaan pelkistää pelkiksi euroiksi ja miksi euroja pidetään potilasturvallisuutta, inhimillistä kärsimystä tai turvallista perhe-elämän alkua tärkeämpinä. Kun minulta kysytään, miksi syntyvyys jatkaa laskuaan ja mitä sille pitäisi tehdä, en voi kuin todeta: "Katse peiliin nyt, päättäjät!"

---
Linkit matkasynnytysuutisointeihin:
Synnytysosastojen sulkemiset näkyvät matkasynnytysten yleistymisenä (HS 21.5.16)
Yhä useampi syntyy matkalla sairaalaan (Uusimaa 13.1.17)
Tien päälle syntyneet (vauva.fi)
Ja uutisointia sekä tilastoja löytää googlella vaikka kuinka paljon lisää.

Yhden luvun loppu on seuraavan alku

Kuntavaalit 2017 on nyt käyty ja tulokset huudeltu pitkin maailmaa, niin että kaikki varmasti jo tietävät Järvenpään vasemmiston säilyttäneen kolme paikkaansa ja kannatuksen kasvaneen prosentilla. (Se meinasi yli kahtasataa ääntä enemmän kuin kuntavaaleissa 2012). Tehtiin hyvää työtä, eikä osaston tavoitteesta (neljäs valtuustopaikka) jääty kovinkaan kauas.

Tähän leikkiin lähtiessä ajatus toki oli, että täysillä pusketaan ja valtuustopaikka tietysti tavoitteena. Pari viikkoa sitten avasin silmät ja rupesin pohtimaan kuinka hullun hommaa tämä todella on. Katselin paljonko ehdokkaat ympärillä tekivät ja totesin, että vaikka annan kaiken annettavissa olevan ja enemmänkin, se ei vain tule riittämään. Täysillä painettiin silti loppuun asti, tietysti, ja kyllä katson oman tulokseni (43 ääntä, hyväksyttyjä ääniä tässä kylässä 18 430) olleen ihan henkilökohtainen vaalivoitto. Se on ekakertalaiselle hyvä tulos. Voitoksi tällainen tulos muuttuu, kun alkaa kuunnella kommentointia ympäriltään. Meillä on takanamme ihan mieletön tukijoukko, ei ehkä kooltaan mitenkään suuri, mutta aidosti meistä välittäviä. Stressin ollessa pahimmillaan tammikuun lopulla vanhin lapsista kiteytti asiansa ytimekkäästi. "Kaikki se millä on väliä, on olemassa tuloksesta riippumatta." Jep. Tässähän nämä lapset jaloissa edelleen ja kuin ihmeenkaupalla mieskään ei lähtenyt kävelemään. Voi vaalihulluutta.

Ennakkoääniä odotellessa vähän jännitti

Miten olisi voinut päästä parempaan tulokseen? No jos olisi rahaa, aikaa ja valtaa niin kuin on mieli niin... Ilman liian suuria henkilökohtaisia uhrauksia ei mitenkään. Tästäkin tuloksesta maksettiin melko kova hinta.

Mielessä siintää kuitenkin tulevat maakuntavaalit. Ja tietysti niitäkin lähdetään tekemään läpipääsy mielessä. Ehkäpä nyt yhden oman vaalikampanjan tehneenä osaa pohtia mm. lastenhoidollisia kuvioita hieman toisesta näkökulmasta. Organisointi on kampanjan a ja o, ja tästä kerrasta tuli tehokkaasti opittua, että suurperheen äidin pyrkiessä politiikkaan on nimenomaa arjen organisointiavulle kova tarve.

Taistelu turvallisen ja sujuvan arjen puolesta ei suinkaan pääty tähän. Kiitos äänestäneille ja meitä eteenpäin tsempanneille. Ilman teitä ei oltaisi tässä.

Kaduilla puhuttua

Suureksi seikkailuksi tätä ehdottomasti on voinut kutsua. Ennakkoäänestys on lopuillaan ja varsinaiseen vaalipäivään on enää hetki. Vaalityö on heittänyt eteen toinen toistaan ihmeellisempiä asioita ja monia mielenkiintoisia keskusteluja. 

Kaupungin esteettömyys, varhaiskasvatus ja perusopetus ovat puhuttaneet paljon. Ihan lempiaiheitani, vaikkei se täältä blogista ehkä niin näy, arjen jokaisessa päivässä vahvasti läsnä. 

Toimivassa kaupungissa fyysisen liikkumisen rajoitteet eivät ole este kodin ulkopuoliseen toimintaan osallistumiseen ihan täysivaltaisena ihmisenä. Järvenpäässä kuitenkin törmää tuon tuosta esimerkiksi jyrkkiin rappusiin ja niiden vielä jyrkempiin luiskiin tai luiskien puutteessa hisseihin, joiden kerrosmerkinnät ovat epäselvät ja jotka vielä tämän lisäksi tuntuvat olevan toistuvasti epäkunnossa. On käytetty kapeita ja painavia ovia, ovenavausnappuloita sijoitettu niin korkealle, ettei pyörätuolista yllä. Ja kuin kirsikkana kakun päällä, uuden ihastuttavan terveystalomme JUSTin toimintoja suunnitellessa on unohdettu näkörajoitteiset kaikkialla muualla paitsi hississä.

Varhaiskasvatukselle eli sujuvasti suomeksi päivähoidolle on käynyt kaupungissamme vähän hassusti. Ryhmäkokoja kasvatettiin ja subjektiivinen päivähoito-oikeus rajattiin, minkä seurauksena ryhmäkoot kasvoivat osin vielä vähän lisää. Osa-aikaisen päivähoidon maksuja korotettiin maaliskuun alusta. Käyttöön otettu sähköinen hoitoaikojenilmoittamis-lomake, joka toimii vain yhdellä selaimella ja vain tietokoneella. Menossa on rankka päivähoidon yksityistäminen kaupungin ottaessa palvelusetelin käyttöön ensi syksynä. Meillä on kyllä päiväkodeissa töissä ihan mahtavaa henkilökuntaa, ammattilaisia, jotka varmasti tekevät parhaansa. Ja sitten siellä on koko joukko vaihtuvia sijaisia, joista ei vanhempana kärryillä pysy (pysyneekö lapsetkaan). Hyvä tietysti, että on sijaisia. Kurjaa, että vastassa on aina uusi vieras ihminen. Varhaiskasvatuksesta voisi kirjoittaa pitkään ja hartaasti monesta näkökulmasta, vuosien ja kuntien välisistä eroista. Varmaa on se, että laadukkaaseen (ja miksei esiopetuksen tavoin osin maksuttomaan) varhaiskasvatukseen meillä on pitkä matka ja tulevalla valtuustolla riittää tämän parissa töitä.

Perusopetuksen osalta tämän kaupungin ongelmana näyttäisi olevan tasalaatuisuuden puute. Yhtäältä meillä on suuria ryhmiä, koulunkäynninohjaajia ei juuri lainkaan käytettävissä, puolipäiväinen erityisopettaja, terveydenhoitaja tavattavissa kahtena päivänä viikossa ja virta jatkuvasti vaihtuvia sijaisia. Siellä sitten ihmetellään vanhemmille, kun ei opettamisesta meinaa tulla mitään tällä uudella opetussuunnitelmalla. Ja toisaalta meillä on kouluja tai ainakin luokkia, joiden resurssit ovat kohdillaan. Hyviä kouluja on jokainen kaupungin kouluista, mutta tasalaatuisuuteen täytyy kiinnittää huomiota. Oppilaan arpaonnella ei nimittäin pitäisi olla vaikutusta siihen, minkälaista opetusta peruskoulu tarjoaa.

Paljon on keskusteltu myös esimerkiksi siitä, kuinka kaupungin taloushallinnon ulkoistaminen ei todellisuudessa tuo säästöä, miten luonto saadaan pysymään lähellä kaupunkia ja vaikkapa asumisen korkeasta hinnasta ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Sunnuntai-iltana selviää, minkä ryhmän johdolla kaupunkia seuraavaksi kehitetään. Odotan mielenkiinnolla.

Kehen sattuu ja kuinka paljon?

Asiakaslähtöisyys, termi, jonka merkitys ei virkamiehille ja kuntapäättäjille tunnu valkenevan. Enkä ihmettele, sillä jo kymmenen vuotta sitten opinnoissani törmäsin toistuvasti vitsiin: "Asiakaslähtöisyys yrityksessä tarkoittaa asiakkaan lähtemistä."

Itselleni käsittämättömästä syystä päättävässä asemassa olevien henkilöiden tuntuu olevan kovin vaikea ymmärtää päätösten vaikutuksia asiakkaisiin. Kokonaiskuva päätösten ristivaikutuksista esimerkiksi puuttuu kokonaan, tai nähtyä kokonaiskuvaa ei ymmärretä. Esimerkkejä julkisen päätöksenteon piiristä löytyy vaikka kuinka:

Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaus ja työttömyys. Työttömille on hallitus kaavaillut pakolliseksi joko osa-aikatyötä 18 h/viikko tai osallistumista aktivointi"kurssille" viikko/kuukausi, päivähoitoa työttömien lapsille on kuitenkin tarjottava vain 20 h viikossa ja tarjonnan kellonajat saavat kunnat päättää itse. Mitä tehdään työttömien lapsille, kun vanhemmat osallistuvat "pakollisiin" aktivointitoimenpiteisiin? Samaan aikaan oma kaupunkimme korotti osa-aikaisen päivähoidon maksuja.

Digiloikka. Moderni yhteiskunta toki toimii verkossa ja toimintojen automatisointi verkkolomakkeiksi säästää selvää rahaa. Harmillisesti tässä ideaalisessa siirtymässä on tyystin unohdettu käyttäjänäkökulma. Meillä todella on e-lomakkeita, joille ei löydy selkeitä täyttö- ja käyttöohjeita, lomakkeita, jotka toimivat vain tietokoneella ja tietyllä selaimella ja joista puuttuu tietysti maininta siitä, että käyttö ja täyttö onnistuvat vain koneella selaimella "Öäzb". Meillä on käytössämme lomakkeita, jotka on pakko täyttää, mutta kukaan ei tiedä tai osaa kertoa miksi. Samaan aikaan puhelinpalvelut on lakkautettu tai typistetty tuntiin pariin kerran viikossa. Epäselväksi jää kenen aika ja raha säästyy. Tuskin ainakaan sen työnantajan tai -tekijän, kun lomakkeita täytellään ja niiden kanssa taistellaan työajalla, kun kotoa puuttuu esimerkiksi se tietokone. Mobiililaitteet riittävät arkeen, eikä koneita enää kaikilla ole. Kela, toimeentulotuki, sosiaalityö. Tottahan ne digipalvelut Kelassa pelaa, vaikkeivät kunnissa toimi, kuten nyt on niin hyvin nähty.

Valinnanvapauskokeilu. Kyllä nyt tutkijat yllättyivät, kun eniten palveluja käyttävät ikäihmiset eivät siirtyneetkään yksityiselle, vaan yksityiselle ovat hanakammin siirtyneet harvakseltaan palveluja tarvitsevat työikäiset ja lapsiperheet. Ne kannattavat asiakkaat.

Päivähoidon ja koulujen ryhmäkoot, lasten fyysinen ja psyykkinen oireilu, henkilökunnan jaksaminen, kouluterveydenhuollon ja neuvolan toiminnan leikkaukset. Kiky. Yhä suurempia ryhmiä entistä pienemmällä henkilökunnalla ja alati pidentyvillä hoitoajoilla päiväkodissa. Kouluterveydenhoitaja ei ole edes suurimmissa kouluissa tavattavissa joka päivä, neuvolan määräaikaistarkastuksia vähennetty, puhelinpalvelusta tingitty. Kuraattorit, koulupsykologit ja koulunkäynninohjaajat, erityisopettajat, leikkuri vienyt kaiken pelivaran. Vanhemmilta vaaditaan entistä enemmän. henkilökunta uupuu. 

Homekoulut ja niiden korjaukset, väistötilat. Turvallinen koulutie. Korjattavien tai uudelleen rakennettavien koulujen väistötilat ovat monesti nekin sisäilmaongelmista kärsiviä. Koulumatkan turvallisuutta väistötiloihin ei varmisteta.

Tiiviimpi rakentaminen. Harrastumahdollisuudet. Mielenterveys. Tyhjä tila täytetään toinen toistaan korkeammilla rakennuksilla. Vihreä häviää kaupunkikuvasta jopa vuosiksi, luonnontilaiset metsiköt ja pikkupuistot tuhotaan. Koulun kentälle rakennetaan liikuntahalli. Vapaan harrastamisen mahdollisuudet hävivät kaupungista, tilaa jää vain järjestetylle, ohjatulle ja tavoitteelliselle toiminnalle.

Kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Lapsivaikutusten arviointi olisi toki suunta parempaan (sikäli, kun vaikutusten arviointi todella johtaisi päätöksentekokulttuurin muuttumiseen), mutta riittämätöntä on vain lapsivaikutusten huomioiminenkin. Politiikka on arvovalintoja. Kenet on varaa jättää heiteille, vai pidetäänkö kaikista huolta?

Jos voisit tehdä kaupungissasi yhden muutoksen, niin että oma arkesi olisi sen myötä helpompaa, mitä muuttaisit?

Kasikasi ja betonihelvetti

Hetki jos toinenkin meni maailman kummallisuutta yskiessä, kun kuntavaalinumerot tulivat. Siinä kävi nyt nimittäin niin, että tämä Järvenpäässä ehdolla oleva vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas sai numerokseen 88. Itkekää perussuomalaiset, elämä on. Hugs and kissess vaan teille muille, joille numeron merkitys on vieras.

Olen vuosikausia pelannut tietokoneella kaupungin rakentelupelejä, ensin Simcity-sarjaa ja sittemmin Skylines-peliä. Tässä illalla vanhoja kuvia katsellessa tuli kuin tyhjästä mieleen ikivanha pelirepliikki: "Herra Pormestari, Itä-Pasilaako te rakennatte?"

Järvenpäässä käy nimittäin rakentamisen osalta kova kuhina ja lisää kerrostaloja nousee maasta kuin sieniä sateella. Yksi on kuitenkin unohtunut. Vihreä väri. Ihmisen mieli lepää luonnossa ja vihreällä on kaupunkikuvassakin oma tärkeä rauhoittava merkityksensä. Kaupunki tarvitsee uusien kotien lisäksi viher- ja virkistysalueita, puistoja ja edes melkein luonnontilaisia metsiköitä. Ne kun ovat melkein halvin mahdollinen lääke stressiin, uupumukseen ja masennukseen. Äänestämällä voit vaikuttaa.

Sujuva arki alkaa yhteistyöstä

Mikä sai minut allekirjoittamaan ehdokassuostumuslomakkeen? Miksi juuri minut pitäisi valita kunnanvaltuustoon?

Meidän ja monen muun perheen unelma on varmasti sujuva arki. Vuosi toisensa jälkeen olen ihmetellyt, miten sen saavuttaminen voi olla niin vaikeaa, kun lopulta on kyse aivan yksinkertaisista asioista: työ- ja koulumatkaliikenteestä, päivähoito- ja koulupaikoista, toimivasta ennaltaehkäisevästä terveydenhoidosta, saavutettavissa olevista terapiapalveluista ja kokonaisuuden näkevästä sairaanhoidosta unohtamatta tietenkään arjen välttämättömiä kauppa-, posti- ja pankkipalveluita tai sitä, missä koiran voi lenkkeilyttää.

Allekirjoitin ehdokassuostumuslomakkeen, koska koin arjen kokonaisuuden jääneen talouden tasapainottamisen ja kiihtyvän väestönkasvun jalkoihin. Tavallisen hyvän elämän edellytykset eivät säästö- ja leikkauspaineen alla muistu valtuutettujen mieliin. Vain harva tuntuu ymmärtävän, mitä eurot siinä tai tässä talousarvion sarakkeessa merkitsevät sujuvan arjen näkökulmasta ja vielä harvempi ilmeisesti osaa arvioida lukujen oikeellisuutta, kuten HSL-subventaatiopäätös Järvenpäässä taannoin osoitti. (Sittemmin asiaa on lasketettu konsulteilla, jotka totesivat lipputuesta luopumisen tarkoittavan yli miljoonan euron verotulojen menetyksiä, tuki on palautettu valtuuston käsiteltäväksi)

En ole antamassa suuria vaalilupauksia. En ole koskaan nähnyt yhdenkään vaalilupauksen toteutuvan, takinkääntöjä kyllä monta. Niin ehdokkaana kuin oikeassa omassa elämässäni lupaan vain asioita, jotka todella on mahdollista pitää. Puolustan arjen pieniä asioita kuten tähänkin saakka olen tehnyt.

Peruskoulu on samaan aikaan sekä lempilapseni että inhokkini, poliittisista kysymyksistä päälimmäisenä. Rehtorin esittämä kysymys paikallisessa vaalipaneelissa ("Mistä mielestäsi peruskoulussa voisi säästää") oli minusta lähinnä pöyristyttävä, jollei kysymyksellä haeta takaa sitä, että jo olemassa olevat liian vähäiset resurssit on tällä hetkellä kohdennettu vähän miten sattuu ja sinne päin. Leikkaamisen varaa peruskoulussa ei ole senttiäkään. Erityisluokkia ei todellakaan voi lakkauttaa, sillä paikan niistä nytkin saa vain todella harvat. Integrointi yleisopetukseen on ajatuksena kaunis, mutta säästömielessä toteutettuna kestämätön. Koulunkäynninohjaajia on liian vähän eikä sovittuja tukitoimia kyetä nytkään toteuttamaan. Digiloikkaan tarvittavaa laitteistoa on liian vähän ja taitoa tekniikan käyttämiseen opetuksessa puuttuu myös. Lähes jokaisessa koulussa on sisäilmaongelmaa. Kiusaamisen vastainen KiVa-koulu maksaa kaupungille rahaa joka vuosi, mutta tuloksia ei synny. Ja kruununa kaiken päällä keikkuu kodin ja koulun yhteistyö, joka liian usein määrätään kouluilta sanelemalla aidon yhteistyön sijaan.

Korjausvelan kerryttäminen on mielestäni lopetettava myös. Kaupungilta kuluu naurettavia summia isojen remonttien tekemiseen ja jopa purkamiseen ja uudelleen rakentamiseen, koska pienet mutta merkitykselliset huoltotyöt jätetään säästöjen vuoksi tekemättä. Korjauksen tarpeessa olevat kaupungin kiinteistöt on nyt vihdoin kunnostettava ja jatkossa huolehdittava rakennuskannasta paremmin. Tarinan mukaan kaupunkimme on vihdoin oppinut pitämään ilmastoinnit ja lämmitykset päällä myös loma-aikoina, näinhän tilanne ei vielä muutama vuosi sitten ollut ja hintaa maksetaan nyt. Ehkä olisi aika harkita jopa kullekin kiinteistölle talonmiehen palauttamista, jos sillä saataisiin ikkunanpuitteet ajallaan maalatuksi, viemärit pidettyä auki ja ties vaikka haljenneet vesiputketkin huomattaisiin itse heti, eikä vasta ohikulkijan nähdessä höyrystyneet ikkunat.

Taltutan arjen kaaosta päivittäin ja tiedän sujuvan arjen alkavan toimivasta yhteistyöstä. Yksin ei valtuustossa voi tehdä paljoakaan, mutta yhteistyöllä on maailmaa mahdollista muuttaa. Sujuva arki on vain poliittinen arvovalinta. Katujen kunnossapito, kerralla ja kunnolla hoidettu päätöksen teko ja tiedotus, palvelut saatavissa silloin, kun niitä tarvitaan. Sujuvan arjen saavuttaminen yhteistyöllä on mahdollista ja sen eteen minä teen töitä.

Ne oikeat kuntavaalikysymykset

Reetta Räty kirjoitti Ylen kolumnissaan kuinka "Kuntavaalitenteissä kysellään ihan vääriä asioita" (Yle, 23.1.2017) ja mainitsi sitten sen itselleen tärkeimmän teeman, joka kaikissa kuntavaalitenteissä jää huomiotta: "Miten mikä tahansa kunta voisi olla koti mahdollisimman monelle?" Räty esitti teemaansa monta hyvää mahdollista kysymystä ja minä vastaan tässä niihin omalta osaltani.

Mitä kohtaa rakastat kaupungissasi ja minkä vuodenajan valossa katsottuna?

Yksi ehdottomista lempipaikoistani on Rantapuisto ja erityisesti Tuusulanjärven ranta. Voisin istua ihan tuntikausia vain järvelle tuijotellen. Erityisesti kesäillan hämyssä on rannassa taikaa, kunhan onnistuu sulkemaan puiston muun taustahälyn pois. Olen syntynyt Saimaan rannoilla ja kasvanut Pohjanmeren reunoilla, vesi ja tilan avaruus tuo omanlaisensa rauhan.

Tiedätkö miltä tuntuu muuttaa paikkaan, josta ei tunne ketään?

Kyllä tiedän, ja olen tehnyt niin monesti. Pienen elämäni aikana olen muuttanut niin monta kertaa, että kysyttäessä, mistä olen kotoisin, vastaan: "Mä en ole mistään kotoisin."

Mitä toimia tarvitaan, jotta kunta tuntuisi kaikille asukkaille omalta?

Lähestyn tätä kysymystä kuntaan muuttajan näkökulmasta, ja paikallisittain se lienee ihan pätevä näkökulma, kun rakentaminen on täällä kovassa vauhdissa ja väestönkasvu nimenomaa kuntaan muuton kannalta suurta.

Uuteen kaupunkiin muuttaminen on aina vaikeaa, menee helposti parikin vuotta, ennen kuin edes tarvittavat peruspalvelut alkavat löytyä vaivatta. Tätä voisi helpottaa keräämällä uudelle asukkaalle valmiin materiaalipaketin, oppaan, juuri tässä kaupungissa toimimiseen. (Ainakin yksi kunta on muuttohistoriani aikana tällaisen ihan postittanut uudelle asukkaalle kotiin).

Kodintuntu kuitenkin tulee ihan toisenlaisista asioista. Minä esimerkiksi tiesin, että mun koti on Järvenpää, eikä vain asuntoni täällä, kun kaupassa alkoi tervehtiä muutkin kuin kaupan kassa. Tarvitaankin helppoja mahdollisuuksia tutustua muihin kaupungin asukkaisiin.

Mistä sait viimeksi kalan?

Prisman hyllystä. Kalatiskikin löytyisi sieltä tai Citymarketista, ja onhan täällä (jossain täällä) ihan Kalatalo, josta kuulemma saa hyvää palvelua. Edellisen kalan meille toi anoppi, oli jonkun sukulaisen ihan itse kalastama.

Pitääkö bussikuskia moikata?

Kyllä mun mielestä pitää ja kiittää kyydistä myös, vaikka ei kaikki niin tee. Sen verran vähän täällä on bussissa matkustajia, ettei parilla ystävällisellä sanalla edes palvelua pahemmin hidasta. Saa vielä hyvän mielen kyydin päälle molemmat, sekä minä, että kuski.

Kuvaaja: Karita Brun

Ketkä ovat kavereitasi?

Lasten kautta on tullut kavereiksi toisten lasten vanhempia, vanhempaintoiminnasta tarttuu väkisinkin ihmisiä mukaan. Politiikan harrastelu on tietysti tuonut mukanaan ihan kivoja kavereita myös. Toki olen onnistunut roikottamaan joitakin ihmissuhteita vuosien ja paikkakuntien läpi, joten kavereita, tuttavia ja ystäviä löytyi jo valmiiksikin. Joku on jopa muuttanut tänne jälkeeni.

Milloin viimeksi kehuit tuntematonta kadulla?

Harvoin varmaan tulee suoranaisesti kehuttua, mutta viimeisestä avuntarjouksestani tuntemattomalle kadulla ei varmasti ole edes viikkoa. Kehumisen kynnys on kova (paitsi jos puhutaan lapsista), mutta apua tarjoan, jos joku näyttää sitä olevan vailla.

Oletko nukkunut kaupunginteatterin katolla?

Sitä en kyllä ole tehnyt koskaan, mutta päivätorkkuja on kyllä otettu puistossa Sibeliuspatsaan juurella kirjaston nurkilla.