Mikä sai minut allekirjoittamaan ehdokassuostumuslomakkeen? Miksi juuri minut pitäisi valita kunnanvaltuustoon?
Meidän ja monen muun perheen unelma on varmasti sujuva arki. Vuosi toisensa jälkeen olen ihmetellyt, miten sen saavuttaminen voi olla niin vaikeaa, kun lopulta on kyse aivan yksinkertaisista asioista: työ- ja koulumatkaliikenteestä, päivähoito- ja koulupaikoista, toimivasta ennaltaehkäisevästä terveydenhoidosta, saavutettavissa olevista terapiapalveluista ja kokonaisuuden näkevästä sairaanhoidosta unohtamatta tietenkään arjen välttämättömiä kauppa-, posti- ja pankkipalveluita tai sitä, missä koiran voi lenkkeilyttää.
Allekirjoitin ehdokassuostumuslomakkeen, koska koin arjen kokonaisuuden jääneen talouden tasapainottamisen ja kiihtyvän väestönkasvun jalkoihin. Tavallisen hyvän elämän edellytykset eivät säästö- ja leikkauspaineen alla muistu valtuutettujen mieliin. Vain harva tuntuu ymmärtävän, mitä eurot siinä tai tässä talousarvion sarakkeessa merkitsevät sujuvan arjen näkökulmasta ja vielä harvempi ilmeisesti osaa arvioida lukujen oikeellisuutta, kuten HSL-subventaatiopäätös Järvenpäässä taannoin osoitti. (Sittemmin asiaa on lasketettu konsulteilla, jotka totesivat lipputuesta luopumisen tarkoittavan yli miljoonan euron verotulojen menetyksiä, tuki on palautettu valtuuston käsiteltäväksi)
En ole antamassa suuria vaalilupauksia. En ole koskaan nähnyt yhdenkään vaalilupauksen toteutuvan, takinkääntöjä kyllä monta. Niin ehdokkaana kuin oikeassa omassa elämässäni lupaan vain asioita, jotka todella on mahdollista pitää. Puolustan arjen pieniä asioita kuten tähänkin saakka olen tehnyt.
Peruskoulu on samaan aikaan sekä lempilapseni että inhokkini, poliittisista kysymyksistä päälimmäisenä. Rehtorin esittämä kysymys paikallisessa vaalipaneelissa ("Mistä mielestäsi peruskoulussa voisi säästää") oli minusta lähinnä pöyristyttävä, jollei kysymyksellä haeta takaa sitä, että jo olemassa olevat liian vähäiset resurssit on tällä hetkellä kohdennettu vähän miten sattuu ja sinne päin. Leikkaamisen varaa peruskoulussa ei ole senttiäkään. Erityisluokkia ei todellakaan voi lakkauttaa, sillä paikan niistä nytkin saa vain todella harvat. Integrointi yleisopetukseen on ajatuksena kaunis, mutta säästömielessä toteutettuna kestämätön. Koulunkäynninohjaajia on liian vähän eikä sovittuja tukitoimia kyetä nytkään toteuttamaan. Digiloikkaan tarvittavaa laitteistoa on liian vähän ja taitoa tekniikan käyttämiseen opetuksessa puuttuu myös. Lähes jokaisessa koulussa on sisäilmaongelmaa. Kiusaamisen vastainen KiVa-koulu maksaa kaupungille rahaa joka vuosi, mutta tuloksia ei synny. Ja kruununa kaiken päällä keikkuu kodin ja koulun yhteistyö, joka liian usein määrätään kouluilta sanelemalla aidon yhteistyön sijaan.
Korjausvelan kerryttäminen on mielestäni lopetettava myös. Kaupungilta kuluu naurettavia summia isojen remonttien tekemiseen ja jopa purkamiseen ja uudelleen rakentamiseen, koska pienet mutta merkitykselliset huoltotyöt jätetään säästöjen vuoksi tekemättä. Korjauksen tarpeessa olevat kaupungin kiinteistöt on nyt vihdoin kunnostettava ja jatkossa huolehdittava rakennuskannasta paremmin. Tarinan mukaan kaupunkimme on vihdoin oppinut pitämään ilmastoinnit ja lämmitykset päällä myös loma-aikoina, näinhän tilanne ei vielä muutama vuosi sitten ollut ja hintaa maksetaan nyt. Ehkä olisi aika harkita jopa kullekin kiinteistölle talonmiehen palauttamista, jos sillä saataisiin ikkunanpuitteet ajallaan maalatuksi, viemärit pidettyä auki ja ties vaikka haljenneet vesiputketkin huomattaisiin itse heti, eikä vasta ohikulkijan nähdessä höyrystyneet ikkunat.
Taltutan arjen kaaosta päivittäin ja tiedän sujuvan arjen alkavan toimivasta yhteistyöstä. Yksin ei valtuustossa voi tehdä paljoakaan, mutta yhteistyöllä on maailmaa mahdollista muuttaa. Sujuva arki on vain poliittinen arvovalinta. Katujen kunnossapito, kerralla ja kunnolla hoidettu päätöksen teko ja tiedotus, palvelut saatavissa silloin, kun niitä tarvitaan. Sujuvan arjen saavuttaminen yhteistyöllä on mahdollista ja sen eteen minä teen töitä.
