Synnytystalkoista ruuhkavuosiin

Demareiden Antti Rinne jokin tovi sitten kertoi haluavansa kaikki mukaan synnytystalkoisiin. Alati laskeva syntyvyys, väestörakenteen vinoutuminen ja heikkenevä huoltosuhde on toki pätevä perustelu moiselle heitolle, mutta eipä tästä laskevasta syntyvyydestä juuri synnytysikäisiä naisia käy syyttäminen.

90-luvun lama kasvatti syntyvyyttä, tyypillinen työsuhde ennen lamaa todellakin oli tyypillinen, vakituinen ja kokoaikainen. Perhevapaat toivat suojaa irtisanomisilta, joten lastenteko lamavuosina oli jopa järkevää. 

Viimeisten vuosien työsuhteissa nimenomaa nuorilla (synnytysikäisillä) naisilla tyypillinen työsuhde on ollut epätyypillinen. Erilaista sälää ja silppua, lyhyttä pätkää tai jos oikein tuuri käy peräti äitiysloman sijaisuus. Määräaikaisuutta määräaikaisuuden päälle. Pätkiensä välissä lapsia tehneen on vaikeaa ellei jopa mahdotonta palata takaisin työelämään tehtäviin, joissa ennen perheellistymistään oli, luvassa on aina pidempää koeaikaa, lyhyempää pätkää ja vajaampia tunteja, vähemmän haasteellisia tehtäviä. Opiskeluaikana lasten hankkimista ei tueta, vaikka opinnot monella tavalla joustavat pikkulapsiaikana paljon työtä paremmin (toki alasta riippuen). Ja ne vakituista työsuhdetta ennen perheellistymistään odottaneet hankkiutuvat raskaaksi heti koeaikansa vihdoin päätytyttyä biologisen kellon tikittäessä koko ajan samalla vieden työnantajien viimeisiäkin haluja tarjota tällaista työtä synnytysikäiselle naiselle.

Perheille suunnattuja tukia ja palveluja on kaiken aikaa heikennetty alkaen nyt vaikka nettiin siirretystä synnytysvalmennuksesta. Synnytyssairaaloiden verkkoa on harvennettu ja sairaalat ovat ruuhkaisia ja kiireisiä. Päivähoidosta on leikattu. Neuvola-aikoja on vähennetty ja lyhennetty, käsiteltävää sisältöä sen sijaan kasvatettu. Koulujen kodin ja koulun yhteistyö tarkoittaa nykyään sitä, että vanhemmat osallistuvat koulun toimintaan aina vain enemmän ja enemmän ja ottavat jopa vastuun lapsen opettamisesta sen lisäksi että käyvät keskusteluja siitä saako lapsi juoda koulun ruokalassa vettä maidon sijaan.

Kun tähän vielä lisätään nykyinen yksilökeskeinen yhteiskunta, jossa jokainen todella vastaa omista ja vain omista tekemisistään ja jossa lapset ovat lähes kirosanaan verrattavissa muiden silmissä, ei ole mitenkään ihme, että halukkuudet synnytystalkoisiin osallistumisesta hipoo nollaa.

Ruuhkavuodet. Sana, jonka merkitys on todella auennut minulle parin viimeisen vuoden aikana. Jos silloin kultaisella 90-luvulla vielä lasten odotettiin kantavan itse vastuuta mm. leirikoulun varainhankinnasta, hammaslääkäreistään, koulunkäynnistään, harrastuksistaan ja monesta monesta muusta lasten elämään kuuluvasta asiasta, on nuo nyt kokonaan vanhempien vastuulla. Ei siksi, etteikö vanhemmat edelleen yrittäisi vastuuttaa lapsiaan vaan siksi, että ympäröivä yhteiskunta ei hyväksy sitä, että lapsi itse ottaa ja kantaa vastuun (edes näennäisesti) omista asioistaan. Ihan totta, ekaluokkalainen on kykenevä päättämään, juoko koulussa maitoa vai vettä. Kolmasluokkalainen osaa varmasti mennä hammaslääkäriin ihan itse (kunhan matka on sopiva ja aika varattu). Yläkoululainen voi varmasti päättää itse, esiintyykö koulun kuorossa vaiko ei.

Onko kenelläkään käynyt mielessä kaikkien perhepalveluiden uudistamisen keskellä, että mitä enemmän vanhemmilta vaaditaan osallistumista olemalla fyysisesti läsnä koulussa, hakemalla lapsia aina aiemmin päivähoidosta, käymällä hammaslääkäreissä, neuvoloissa, terapioissa ja mitä näitä nyt on vain virka-aikaan tarjolla, sitä vähemmän työnantajia huvittaa palkata perheellisiä tai kohta perheellistyviä tyypillisiin työsuhteisiin (perheellisethän ovat kuitenkin aina pois ja työt jäävät toisten harteille). Ja mitä vähemmän työnantajia huvittaa perheellisiä tai perheellistyviä palkata, sitä vähemmän ihmisiä huvittaa hankkia lapsia. Koska jollain täytyy hei elääkin.

Kokonaisuus on tässä kuviossa enemmän kuin osiensa summa. Seitsemän lapsen äitinä voin ensinnäkin Rinteelle kertoa oman osani tehneeni näiden talkoiden eteen jo aikaa sitten ja toisaalta todeta, että synnytyshalujahan tässä maassa olisi, harva saa lapsia niin monta kuin haluaisi. Täällä ei ole olosuhteet kohdillaan, jotta ihmiset voisivat haluamansa määrän lapsia hankkia. Korjatkaa olosuhteet niin loppuu tarve talkoille.

Kun työkkäri työttömän kurssille lähetti

Muutaman viimeisen vuoden kohdalla on allekirjoittaneella CV:nsä työhistoriassa ammottava aukko. En tokikaan ole vain ihanasti velttoillut kotona (Kiitos Juhana Vartiaiselle tästä, en ikinä tule unohtamaan tätä ihastuttavaa ilmaisua, linkistä yhteen uutiseen, jossa tämä letkautus on tuotu esiin: Uusi Suomi 10.5.1012 ), vaan paitsi hoitanut ja kasvattanut perhettäni myös ylläpitänyt ja kehittänyt ammattitaitoani alani kehitystä seuraamalla sekä järjestötoiminnassa (eli suomeksi vanhempaintoiminnassa ja politiikan paikallisosastossa) aktiivisesti puuhaamalla.

Niinhän siinä sitten kävi, että "työkkärin täti" puolen vuoden tauon jälkeen muisti minunkin olevan olemassa, soitti ja komensi työnhakuvalmennukseen. Kun ei pätevää estettäkään osallistumiselle ollut (subjektiivisen päivähoidon rajausta ja sen tuomia lastenhoidollisia ongelmia kun ei TE-toimisto esteeksi kelpuuta), löysin itseni kurssilta istumassa. Mitä jäi viikosta työnhakukurssilla kouraan? CV, hakemus, haastattelu, työnhakukanavat? Juu ei. Ei mitään uutta auringon alla, omat asiakirjani olivat loistavasti kunnossa jo ennen kurssia, tietotekniset taitoni eivät kurssilla kasvaneet ja vetäjän kanssa sitä sitten yhdessä ihmeteltiin, mitä on liikkunut päässä ja kenellä.

Sen sijaan käteen jäi jokin käsitys siitä, kuinka valtion taholta työttömyyttä hoidetaan ja keitä (me) työttömät olemme. Olemmeko tosiaan yksi homogeeninen porukka, kätevästi yleistyksen "työttömät" alle niputettavissa? Tarvitsevatko kaikki työttömät tismalleen samanlaista opastusta, ohjeistusta ja kurssitusta? Samat kepit ja porkkanat kaikille, kyllä vaan sillä loppuu työttömän laiskottelu ja alkaa vastuunotto omasta elämästä?

Paikallisessa FB-ryhmässä joku taas tiesi kertoa, että kyllä on kaikki työttömät laiskoja vetelyksiä, kun kaupungissa on yksityissektorilla avoinna työpaikka, johon ei tullut ensimmäistäkään hakemusta. Että menee kyllä työttömillä liian hyvin, kun ei viitsitä töihin mennä. Sitten kävi ilmi, että avoin työpaikka oli vakituisella sopimuksella 15 h/vko. Juuri sen verran vähän, että lomat ja työterveyshuolto jäävät vain kaukaiseksi haaveeksi, mutta kuitenkin niin paljon, että työn vastaanottamisen jälkeen tulot itseasiassa laskisivat jopa työmarkkinatuella olevalla. Pääasiahan se tietysti, ettei kukaan makaa muiden rahoilla kotona sohvalla räkimässä kattoon, vaan jokainen voi nääntyä nälkään omilla rahoillaan.

Keitä me työttömät oikein olemme? Me olemme:

1) nuoria ja vastavalmistuneita, ilman työkokemusta ensimmäistä työpaikkaa etsimässä

2) pätkätöiden välissä olevia "ammattilaisia", joilla työnhakeminen on rutiinia, mutta jokapäiväinen leipä lyhyiden pätkien ja työttömyysturvan omavastuuaikojen takia vaakalaudalla

3) pitkän työuran tehneitä vankkoja ammattilaisia, joille YT-neuvottelut toi kengän kuvan takamukseen

4) pian eläkkeelle jääviä, jotka nuoremmat ovat syrjäyttäneet

5) äidinkielenään muuta kuin suomea puhuvia, joille kielitaidon kehittyminen olisi avain itsensä elättämiseen

Kun "työkkärin täti" sitten pistää kaikki samassa nipussa työnhakua opettelemaan, käy lähinnä kurssin vetäjää sääliksi. Ja kun kaupungin työllisyysyksikön "täti" sitten eksyy paikalle kertomaan, kuinka nyt on tulossa upea rekrytointitapahtuma, josta kaikille kyllä löytyy jotain, jos ei työtä niin ainakin vinkkiä tai vähintäänkin svengaavaa purtavaa, jää siinä hieman suu auki ihmettelemään tahtomattaankin.

Niin että oh dear, päättäjät, virkamiehet ja muut asian kanssa alati painivat. Oletteko te koskaan kuulleet segmentoinnista? Vai onko se vain yksityissektorin "markkinointitemppu", jolla löytyy maksavat asiakkaat? Tällaisenaan työttömyydenhoito on kuitenkin iso vitsi ja verorahojen tuhlausta.

ps. Jos olit työnantaja, joka googlaamalla tänne löysi, heitä vaikka sähköposti. Voisin olla vaikka hallinnon assari, kirjanpitäjä, laskuttaja, reskontranhoitaja tai vaikka järjestösektorilla tekemässä joko jotain edellä mainittua tai vaikka toiminnan koordinointia, organisointia ja some-juttuja. CV:n saa pyytämällä, sellaisen perinteisen mustavalkoisen taikka vaikka tosi söpön Canvalla tehdyn osaamispohjaisen hirvityksen, jollainen nykyään on kaikilla, mullakin.