Tasa-arvo on uutisissa jatkuvasti esillä. Puhutaan naisten oikeuksista, palkasta, sijoittumisesta työelämään ja osallisuudesta päätöksentekoon. 1800-luvulta tähän päivään on kuljettu pitkä matka ja vihdoin esimerkiksi yhteiskunnallisen päätöksenteon voidaan sanoa jakautuvan tasa-arvoisesti (viime eduskuntavaalien läpipääsijöistä ensimmäistä kertaa yli 40 % oli naisia).
Lasikatto on sana, jota inhoan. Katto, raja, ylittämätön este. On totta, että naisten palkkataso on miehiä alempana ja on totta, että suuryritysten johtoportaissa, hallituksissa, toimitusjohtajina jne ei naisia juuri ole. Miksi?
Ei ole kyse siitä, ettäkö yrityksissä varsinaisesti syrjittäisi naisia ylimpiä paikkoja täytettäessä. Onko meillä pätevien, itseensä uskovien naisten hakemuksia johtotehtäviin? Onko naisten ylipäätään mahdollista hakeutua haastaviin töihin, todella luoda uraa?
Ei ole olemassa mitään lasikattoa. Nykymaailmassa nainen voi olla presidentti, puolustusvoimien kapteeni, pörssiyrityksen toimitusjohtaja, yliopiston rehtori, piispa jne. Kyse on siitä, mitä on valmis uhraamaan noustakseen uralla. Vain sanakirjassa menestys tulee ennen työtä ja vanha sanonta sanoo, että jokaisen menestyvän miehen takana on nainen.
Jos sukupuolten välinen tasa-arvo työelämässä ja päätöksenteossa oikeasti merkitsisi päätöksentekijöille jotain, perhepolitiikkaa ja palveluita järjestettäisiin täysin eritavoin kuin nyt. Jotta perheen molemmat aikuiset voivat edetä uralla, tarvitaan lapsille paikka työpäivien ajaksi, lastenvahti iltakokouksiin ja edustustilaisuuksiin. Tarvitaan mahdollisuus huolehtia lasten asiat muulloin kuin työajalla (minimissään neuvolat, hammaslääkärit, koululääkärit ja erilaiset lapsiin liittyvät vanhempainvartit).
Perheissä pelataan melkoista arjen palapeliä. Vaatimukset vanhemmille ovat kovemmat kuin koskaan ennen eikä esimerkiksi entisaikojen mantra rajoista ja rakkaudesta riitä enää vanhemmuudessa mihinkään. Soisin päättäville tahoille niin kunnallispolitiikkaan kuin valtakunnan tasolle ymmärrystä siitä, että ilman joustavia ja toimivia perhepalveluita koko laajuudeltaan (varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle, neuvolasta terapioihin) sekä kokonaisuuden hallintaa tuossa palvelukentässä ei koskaan tule olemaan mahdollista se, että perheiden molemmat vanhemmat todella loisivat uraa. Tasa-arvo toki saattaa toteutua sillä, että kotiin jääkin mies naisen tilalta. Useamman lapsen kanssa tilanne kuitenkin nykyisessä palveluverkossa on se, että käytännössä jomman kumman on kotiin jäätävä, mahdollisuus on korkeintaan osa-aikaiseen työhön. Ainakaan minä en ole valmis tekemään niitä uhrauksia, jotka vaadittaisiin "lasikaton" yli pääsemiseksi. Lasteni hyvinvointi ei ole myytävänä, nykyisellä palveluiden järjestämistavalla ei ole mahdollista kuin tyytyä "naisten palkkapussiin ja naisen asemaan", jos jättää tyytymättä on pian lastensuojelu ovella.
Lasikatto murtunee, kun 2000-luvun lapset lähtevät tekemään uraa. En unohda koskaan n. 5-vuotiasta poikaa, joka päiväkodin itsenäisyyspäivän juhlan alla itki, ettei hänestä koskaan voi tulla presidenttiä, koska hän on poika. Vain tytöt voivat olla presidenttejä.
Toisaalta, jos puhe lasikatosta jatkuu, se tuskin murtuu ikinä. Mitä useammalle lapselle ja nuorelle onnistumme uskottelemaan, että naiset eivät jotain voi tehdä ("Ei sun kannata, kun on tosi epätodennäköistä, että onnistut, kun sä oot tyttö"), koska on tuollainen lasikatto, sitä kauemmin katto saa olla. Eteenpäin uralla pääsee se, joka ei näe kattoa. Jos vain taivas on rajana, sitä tulee tavoitelleeksi taivaita unelmissaan.
-------
Henkilökohtaisessa elämässä olen tullut pisteeseen, jossa vuoden vaihteessa luovun aktiivipolitiikan harrastamisesta. Mielipiteitäni tuskin pääsee pakoon sittenkään, satunnaisesti on kiva kirjoittaa, mutta kaikki muu toimijuus politiikassa väistää ainakin vuodeksi. Koska nykyisellä perhepalvelujen tasolla uussuurperheen äidin ei ole mahdollista kuin ihailla lasikattoa maan pinnalta. (Seurakuntavaaleissa kuitenkin ehdolla (sitoutumattomien lista Järvenpäässä), koska täytyyhän äideilläkin olla harrastuksia)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti